Hautauksen ennakkosuunnittelu

Ota yhteyttä

Hautausjärjestelyistä on myös mahdollista sopia ennalta itse, jolloin omaiset tietävät, kuinka vainaja olisi halunnut hautajaiset järjestettävän. Hautaustoimistoilla on olemassa ratkaisuja heille, jotka haluavat sopia asioista ennalta. On siis mahdollista varmistaa omien hautajaistensa toteutuminen juuri siten kuin itse on toivonut.  

Hautaustoimistossa asiakas suunnittelee tulevat järjestelyt ja niistä laaditaan kirjallinen hautaussuunnitelma. Se voi olla joko maksuton hautaussuunnitelma tai ennakkotilaus, johon yleensä liittyy hautaustestamentti. Asiakas saa itselleen kortin, jossa ilmoitetaan tämän sopineen hautausjärjestelyistä tietyn hautaustoimiston kanssa tai missä suunnitelmaa säilytetään. Aikanaan toteutetaan vainajan oma tahto, ennalta tehdyn hautaussuunnitelman mukaisesti.

 

Hautaussuunnitelmasta ilmenee vainajan toivomukset hautajaisiin ja muihin järjestelyihin liittyen. Hautauksesta aiheutuvat kulut lasketaan sen hetkisen tason mukaan ja ennakkotilaukseen voidaan liittää lasketun summan mukainen pankkitalletus tai kulut voidaan maksaa myös ennalta. 

Hautausjärjestelyni-vihkonen

Mikäli haluatte kirjata ylös omia hautaustoiveitanne, voitte käyttää Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n julkaisemaa maksutonta Hautausjärjestelyni-vihkosta. Voitte tilata vihkosia meiltä, puhelimitse tai lähettämällä sähköpostia. Voitte halutessanne noutaa sellaisen myös toimistoltamme. Painamalla alla olevaa painiketta pääsette lataamaan Hautausjärjestelyni-vihkosen: